Kpl 6 Vesikehä - kiertää ja kuljettaa
Vesikehä eli hydrosfääri muodostuu maapallon kaikesta merissä, mantereilla ja ilmakehässä olevasta vedestä. Nykyisen ilmakehän ja merien kehittyminen kesti miljoonia vuosia. Maapallon vesistä 97% on suolaista vettä. Makean veden osuus on vain noin 3%, suurin osa siitä on sitoutuneena jäätikköihin ja lumeen Etelämantereella.
Maapallon vesi on jatkuvassa kiertoliikkeessä mantereiden, valtamerien ja ilmakehän välillä. Vesi esiintyy maapallon lämpöoloissa kolmessa olomuodossaan: kiinteänä, nesteenä ja kaasuna. Veden kiertokulkua eli hydrologista kiertoa pitävät yllä Auringon säteilyenergia ja Maan painovoima.
Vuorovedellä tarkoitetaan säännöllistä veden pinnan laskua ja nousua. Vuorovesi aiheutuu Auringon ja Kuun vetovoimasta sekä maapallon pyörimisestä akselinsa ympäri. Sekä nousuvesi, että laskuvesi esiintyvät ahdesti vuorokaudessa. Vuorovesi-ilmiön voimakkuus vaihtelee eri puolilla maapalloa, koska meret ovat eri syvyisiä ja merenpohjan muodot vaihtelevat. Vuorovesivaihtelu on valtamerien rannikoilla yleensä 1-2 metriä, mutta Itämeressä vain 4-15 senttimetriä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti