Kpl 19. Jäätikön jäljet - muinaiset merkit


Kylmän ilmaston vallitessa syntyy mannerjäätiköitä, jotka peittävät suuria maa-alueita. Laaksojäätiköksi kutsutaan jäätikköä, joka liukuu painovoiman ansiosta laaksoja pitkin rinnettä alas kuluttaen samalla kallioperää koko kosketuspinnaltaan. Mannerjäätikkö muovaa maisemaa, kun se hioo kallioperää ja kasaa moreenia. Mannerjäätikön sulamisvedet lajittelevat aineksen hiekaksi, soraksi ja saveksi, jotka sulamisvesivirtojen avulla kasautuvat eri paikkoihin veden virtausnopeuden mukaan. Pisaranmuotoiset drumliinit syntyvät, kun jäätikkö etenee kallioytimen ylitse. Silokalliot syntyvät, kun jään alle kasaantunut hienompi aineshioo kalliot sileiksi jään tulosuunnan puolelta. Joskus jäätikkö kuljettaa suuria kiviä eli siirtolohkareita pitkiä matkoja.

http://openbiomi.com/suomi-2/jaakausiaika-ja-jaakausi-suomessa/

Jäätikön sulamisen aikaan sulamisvesien pohjalla vierivät kivet antoivat pohjan harjuille. Hienojakoinen aines liikkui sulamisvesien mukana ja vajosi hitaasti pohjaan ja muodosti savikerroksen. Jäätikön suulle, jääjärveen, muodostui jäätikköjoen deltoja. Supat muodostuivat, kun iso jäälohkare hautautui maakerrostumaan, esimerkiksi harjun tai deltan sisälle. Suppien pohjalla on usein pieniä, pyöreitä järviä.

                                                               http://www.luontokuvateskonen.com/gallery/main.php?g2_itemId=3133
 
Salpausselät ovat monimutkaisia reunamuodostumia, jotka koostuvat pääosin moreenista ja sen päälle kasaantuneesta harjuaineksesta. Moreeniharjanteet yhdistävät usein laajoja deltoja.
  Maankohoaminen on hidas prosessi, josa mannerjään alle painautunut maankamara jälleen kohoaa omalle tasolleen.

                         Kpl 18. Eroosio - liikuttavat voimat


Eroosiolla tarkoitetaan kallioperän ja maaperän kulumista veden, tuulen, aallokon tai jään kuljettaessa rapautumistuotteita paikasta toiseen. Eroosiovoimat kuluttavat maa- ja kallioperää, kuljettavat eroosio- ja rapautumistuotteita sekä lajittelevat ja kasaavta ne lopulta jonnekin muualle.
  Vesi on eniten pinnanmuotoja tasaava voima. Pohjaeroosion takia joki kaivautuu yhä syvemmälle ja sen reunoista tulee jyrkkiä. Kanjoni muodostuu kuiville alueille , mutta sateisilla alueilla maa-ainesta huuhtoutuusadeveden mukana ja reunat romahtavat jokeen, näin syntyy V-laakso. Joen yläjuoksulla joki on kapea ja syvä ka sen vesi virtaa nopeasti. Alajuoksulla joki on leveä, matala ja vesi virtaa hitaasti. Veden virtaus kuluttaa jokea myös sivusuunnassa. Sivueroosion vaikutuksesta joki alkaa mutkitella. Joen mutkia kutsutaan meandereiksi. Kun joki oikaisee kulkureittiään meanderien välisen särkän lävitse, jäljelle jää vanha varsinaisesta jokiuomasta irtautunut joenmutka makkarajärvi. Suisto eli delta syntyy alueelle, jossa joki laskee mereen ja haarautuu useiksi suuhaaroiksi.

Aallokko syntyy, kun tuuli saa aikaan vesimolekyylien pystyliikkeen. Aaltojen iskiessä rantaan hiekka ja sora kuluttavat rantaan loven. Kun se on tarpeeksi suuri, yläpuolella oleva maa-aines romahtaa mereen ja syntyy rantatörmä. Haffi syntyy, kun tuuli ja aallot kuljettavat hiekkaa rannan suuntaisesti muodostaen pitkän särkän, kynnäksen.

Tuuli kuljettaa pieniä hiekanjyviä pitkiäkin matkoja. Kuivilla alueilla tuulen kuljettama hiekka hioo kallioita tyvestä ja muodostaa sienikallioita. Dyynejä syntyy, kun tuuli siirtää hiekkaa mukanaan ja kasaa sitä keoiksi.

                     Kpl 17. Rapautuminen - kallio murenee


Rapautuminen tarkoittaa kiviaineken hajoamista lämpötilan vaihtelun, veden, ilman tai eliöiden vaikutuksesta. Rapautumisen seurauksena muodostuu kivennäismaalajeja, jotka sekoittuvat eloperäiseen ainekseen muodostaen maaperän.
  Fysikaalisessa eli mekaanisessa rapautumisessa kiviaines murenee erityisesti lämpötilan vaikutuksesta. Lämpörapautuminen tapahtuu, kun suuret lämpötilamuutokset aiheuttavat kivessä muutoksia. Pakkasrapautumista voi syntyä kylmillä alueilla veden aiheuttamana. Suolakiderapautumista tapahtuu, kun kuumilla alueilla vesi haihtuu ja suolakiteet kasvavat kallioiden ja kivien raoissa.
  Kemiallisessa rapautumisssa veteen liuenneet hapot liuottavat kiviaineksen mineraaleja. Nämä hapot ovat peräisin maaperästä. Kemiallisen rapautumisen seurauksena kalkkikivialueille muodostuu ns. karstimaa, jossa veteen liuenneet mineraalit ovat kulkeutuneetveden mukana pois.
  Organogeeninen rapautuminen on eliöiden aiheuttamaa rapautumista, joka ilmenee sekä fysikaalisena että kemiallisena rapautumisena.

Massaliikunnoiksi kutsutaan maa- ja kiviaines liikkumista rinnettä alas painovoiman vaikutuksesta. Massaliikunnot kuljettavat irtonaista maa-ainesta rinteiltä laaksoihin. Metsien hakkuut, rankat sateet ja maanjäristykset voivat laukaista maanvierämän. Massaliikuntoja ovat maanvierämät, kivivyöryt, mutavyöryt ja lumivyöryt. Vuotomaa-ilmiö on maan hidasta valumista rinteiltä laaksoon toistuvien sulamisten ja jäätymisten tai kuivumisen ja vettymisen tuloksena.

                        Kpl 16. Magmaa ja maanjäristyksiä


Vulkanismilla eli tuliperäisellä toiminnalla tarkoitetaan ilmiöitä, jossa maansisäinen kuumuus purkautuu sulana kiviaineksena eli magmana. Jähmettyneestä magmasta muodostuu tulivuoria. Vulkaanisia ilmiöitä ovat tulivuorenpurkaukset, kuumat lähteet ja vulkaaniset kaasupurkaukset. Tulivuoret jaetaan kilpi- ja kerrostulivuoriin. Kerrostulivuoret ovat muodoltaan korkeita ja kartiomaisia. Ne muodostuvat päällekkäisistä laavan ja vulkaanisen tuhkan kerroksista. Niiden sitkeä laava muodostaa yleensä purkausaukon eli kraatterin suulle kovan kuoren tai laavatapin. Niiden purkaus alkaa usein räjähdysmäisesti.
  Kilpitulivuoret muodostuvat basalttisesta, emäksisestä laavasta, joka on helposti jouksevaa ja nopeasti virtaavaa. Kilpitulivuoret ovat laakeita ja laajoja, eikä purkauksista yleensä vapaudu vulkaanista tuhkaa. Supertulivuoriksi kutsutaan sellaisia, jotka voivat vapauttaa purkauksessa yli tuhat kertaa enemmän kiviainesta, kuin tavallinen tulivuori. Supertulivuori on purkautunut viimeksi 26 500 vuotta sitten Uudessa-Seelannissa.

Maanjäristykset ovat seurausta kallioperän jännitysten äkillisestä vapautumisesta, kun kallioperä repeää järistyskeskuksessa eli hyposentrissä. Suoraan sen yläpuolella maanpinnalla on episentri, jossa maanjäristyksen tehovaikutus on voimakkain. Hyposentristä lähtee liikkeelle kahdenlaisia järistysaaltoja. Maankuoren sisällä kulkevat pitkittäiset P-aallot eli primääriaallot, joiden nopeus on 6-14 km/s. Lähes puolet P-aaltoja hitaammat  poikittaiset S-aallot eli sekundääriaallot läpäisevät sulia kerroksia maan sisällä. Pinta-aallot eli L-aallot ovat hitaita, mutta saavat aikaan suurimmat tuhot. Näiden aaltojen avulla voidaan määrittää tarkka järistyskeskus ja järistyksen voimakkuus. Seismisten aaltojen avulla on saatu selville myös maapallon sisärakenne.

                    Kpl 15. Geologinen kierto - kivikierrätystä



Maapallon kuori ja kivet muodostuvat pääosin mineraaleista. Malmimineraaliksi kutsutaan mineraalia, joka sisältää niin paljon jotakin metallia, että metallin erottaminen on taloudellisesti kannattavaa. Kivilaji muodostuu, kun mineraalit yhdistyvät kiinteäksi kappaleeksi. Erilaisia kivilajeja on tuhansia ja ne yhdessä muodostavat kallioperän. Kallioperä on useimmiten irtaimen maaperän peittämä. Eroosio kuluttaa kallioperää ja tasaa pinnanmuotoja. Vanhat kilpialueet ovat tasoittuneet pinnanmuodoiltaan peneplaaniksi eli puolitasangoksi. Kivilajit voidaan luokitella syntytapansa mukaan kolmeen pääluokkaan: magma-, sedimentti- ja metamorfisiin eli muuttuneisiin kivilajeihin.

Magmakivet syntyvät maapallon sisällä olevasta sulasta magmasta kiteytymällä ja jähmettymällä. Magmakivet muodostavat lähes 90% maapallon kallioperästä. Magmakivet jaetaan syväkiviin ja pintakiviin. Kovassa paineessa ja korkeassa lämpötilassa syntyviä syväkiviä ovat esimerkiksi graniitti, dioriitti ja gabro. Tulivuorenpurkaukset ja laavavirrat saavat aikaan nopeasti jähmettyviä pintakiviä, kuten basalttia.

Poimuttuminen ja metaforiset kivet: Litosfäärilaattojen törmäysvyöhykkeissä syntyy vuorenpoimutusta eli orogeniaa. Kun litosfäärilaatat törmäävät toisiinsa alkuperäisten kivilajien fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet muuttuvat. Tälläsiä kivilajeja ovat metamorfiset eli muuttuneet kivilajit.

Sedimenttikivet: Sedimentit eli maalajikerrostumat syntyvät kun vesi, tuuli ja jäätiköt kuljettavat kallioperästä rapautunutta ainetta. Sedimenttikivissä voi esiintyä myös kuolleista eliöistä kivettyneitä fossiileja, kun ne ovat  hautautuneet hiekkaan tai saveen.

Jamaikan maaperän kiviaines on sedimentti- eli kerroskivilajeja, kuten kalkkikiveä. Kalkkikiven paksuus voi olla paikoin jopa kilometrien paksuinen.

                      Kpl 14. Maa - kolmas kivi Auringosta


Maapallo sai alkunsa pöly- ja kaasupilvistä noin 4,6 miljardia vuotta sitten. Maapallon sisärakenne jaetaaan kolmeen kerrokseen: ytimeen, vaippaan ja kuoreen. Sisimpänä maapallon keskellä on paksu, kuuma ja tiheä sisäydin. Se on muodostunut raudasta ja nikkelistä. Ytimen lämpötilan arvioidaan olevan 3 000-6 000 astetta.
  Kiinteän ytimen ynpärillä on sulasta raudasta muodostunut paksu ulkoydin. Sulan ulkoytimen aines on liikkeessä sisäytimen ympärillä, mikä aiheuttaa voimakkaita sähkövirtoja. Nämä muodostavat maapallon magneettikentän. Magneettikenttä suojaa avaruudesta tulevalta kosmiselta säteilyltä.
  Alavaippa koostuu pääosin silikaateista eli piin ja hapen yhdisteistä sekä magnesiumin ja raudan happiyhdisteistä. Alavaippa on suurimmalta osin kiinteää ainesta, jonka lämpötila on noin 1 300 astetta. Ylävaippa sijaitsee alavaipan päällä, ylävaippa muodostaa vaihtumisvyöhykkeen alavaipan ja sulan, plastisen kerroksen eli astenosfäärin välille. Vaippa kerroksessa tapahtuu radioaktiivista hajoamista, joka tuottaa lämpöä. Sen seurauksena on hidasta liikettä eli konvektiovirtausta, nämä virtaukset saavat maapallon ylimmän kerroksen eli litosfäärin liikkeelle.

Maapallon kuorikerros ei ole yhtenäinen vaan muodostuu useammasta litosfäärilaatasta. Litosfäärilaattojen erkanemissaumoissa syntyy uutta mereistä kuorta. Törmäyssaumoissa vanhaa kuorta painuu alityöntönä astenosfääriin, jossa se sulaa. Litosfäärilaattojen reunoilla on yleisesti vulkanismia, maanjäristyksiä ja vuorenpoimutusta.

Jamaika sijaitsee Karibian litosfäärilaatalla. Saarella esiintyy noin 200 heikkoa maanjäristystä vuodessa, mutta voimakkaita maanjäristyksiä ei juuri lainkaan. Jamaikan saari on noussut merestä vulkaanisen toiminnan seurauksena miljoonia vuosia sitten.

                    Kpl 13. Biomit päiväntasaajalta navoille


Biosfääri muodostuu sinne, missä ilma, vesi ja maaperä yhdistyvät. Kasvit, joilla on samantyyppiset kasvupaikkavaatimukset, muodostavat suuria kasviyhdyskuntia. Ne muodostavat muiden eliöiden sekä abioottisten eli elottomien tekijöiden kanssa biomeja. Biomien levinneisyysalueet noudattavat yleensä ilmastovyöhykkeiden rajoja.

Trooppiset sademetsät sijaitsevat päiväntasaajan molemmin puolin alueilla, missä on aina lämmintä (yli +18 astetta) ja sataa päivittäin. Lajit ovat erittäin monimuotoisia: hehtaarilla voi kasvaa satoja eri puulajeja. Metsässä kasvaa liaaneja ja muita epifyyttejä, kuten orkideoja. Puiden lehdet ovat sopeutuneet jokapäiväisiis rankkoihinkin sadekuuroihin. Lehdet ovat kovia, vahapintaisia ja sileäreunaisia. Maaperä itsessään on vähäravinteista, mutta puiden juuret ottavat tehokkaasti ravinteet kiertoon. Trooppisten sademetsien ravintoaineista suurin osa on sitoutunut kasvien biomassaan. Trooppisten sademetsien häviäminen on vakavimpia ympäristöongelmiamme. Trooppiset metsät eivät toistuvien hakkuiden jälkeen enää uusiudu, vaan paikalle kasvaa sekundaarimetsää, joka ei ole lajeiltaan yhtä monimuotoista.

Subtrooppiset sademetsät muodostuvat mantereiden itäosiin, joissa lämpimien merivirtojen takia sataa erityisen runsaasti kesäisin. Alueet ovat voimakkaasti viljeltyjä sekä Aasiassa että Pohjois- ja Keski-Amerikassa. Alueiden tyypillisiä viljelyskasveja ovat riisi, tee ja maissi.

Savannit sijaitsevat trooppisilla alueilla, trooppisten sademetsien etelä- ja pohjoispuolella sekä päiväntasaajan alueen ylängöillä. Savannin kasvillisuus kestää kuivien kausien ja sadekausien vaihtelua. Savannikasvillisuutta on eri tyyppejä. Trooppinen sademetsä vaihtuu aluksi kuivametsäksi ja vähitellen kosteaksi ja kuivaksi savanniksi.

Monsuunimetsät sijaitsevat monsuunisateiden alueilla lähinnä Aasiassa. Monsuunimetsien lajirunsaus muistuttaa trooppisia sademetsiä, mutta sen puusto ei ole yhtä tiheää ja korkeaa. Kasvilajit lisääntyvät eri vuodenaikoina, mikä tuottaa monsuunimetsille tyypillisen vuodenaikaisrytmin. Lähes puolet maailman ihmisistä asuu monsuunimetsien alueella.

Kuva Kap Verdeltä, aavikko on syntynyt kun hiekkamyrskyt ovat kuljettaneet hiekkaa Saharasta.


Aavikot voivat olla joko trooppisia (lämpötila aina yli +18 astetta), subtrooppisia (lämpötila aina yli +10 astetta) tai kylmyysaavikoita (kylmän ilmaston aavikot). Sademäärä aavikoilla on aina pieni, mikä johtuu alueiden korkeapaineen vyöhykkeistä. Aavikoilla kuivat kaudet kestävät vähintään 7-8  kuukautta ja sateita esiintyy epäsäännöllisesti. Vuotuinen sademäärä on alle 250mm. Aavikoilla on kuitenkin kasvillisuutta, kuten mehikasveja kuivuudesta huolimatta.

Nahkealehtinen kasvillisuus eli välimerenkasvillisuus esiintyy talvisateiden alueella mantereiden länsireunoilla. Kuumat, kuivat kesät ja viileät, sateiset talvet johtuvat välimerenilmastosta ja Auringon zeniittiaseman siirtymisestä. Talvisateiden alueella on runsaasti asutusta leudon ilmaston vuoksi. Alueella viljellään paljon sitrushedelmiä, oliiveja, viiniä ja erilaisia yrttejä.

Lauhkean vyöhykkeen lehtimetsät kasvavat pääosin pohjoisella pallonpuoliskolla. Tähän kasvillisuusvyöhykkeeseen kuuluvat Keski-Eurooppa, Pohjois-Amerikan itäosat, Kiinan pohjoisosat ja Japani. Tasainen ympärivuotinen sademäärä ja selkeät vuodenajat rytmittävät lehtimetsän kasvukautta. Lehtimetsävyöhyke on ilmastoltaan ja maaperältään sopiva maanviljelyyn.

Arot sijaitsevat mantereiden keskiosissa. Ne ovat lauhkean vyöhykkeen puuttomia ruohostoalueita, joita on lähinnä pohjoisella pallonpuoliskolla. Arojen maannos mustamulta on ravinteikasta ja soveltuu hyvin viljelyyn. Kesät ovat kuumia ja talvet viileitä. Laidunnus kuluttaa maaperää ja altistaa eroosiolle.

Havumetsä eli taiga ulottuu Pohjois-Amerikasta Pohjois-Euroopan kautta Siperiaan. Puulajeja ovat erityyppiset männyt ja kuuset, jotka ovat sopeutuneet kylmiin talviin. Koska havumetsävyöhykkeillä sataa enemmän kuin ilmaan haihtuu kosteutta, soistuminen on voimakasta.

Tundraa esiintyy kylmällä vyöhykkeellä. Maaperä on ikuisessa roudassa - joskin pintamaa sulaa kesällä muutaman kymmenen senttimetrin syvyydeltä. Tundralla ei kasva puita ja suot ovat siellä yleisiä. Perinteisiä elinkeinoja ovat porotalous ja kalastus.

Jamaika kuuluu trooppisen sademetsän alueelle. Sademäärä vaihtelee paljon saaren eri puolilla. Saaren itäosan Blue Mountain-vuori ja sen ympäristö ovat sademetsän peitossa. Saaren eteläosan rannikkoalangot ovat kuivia ja muistuttavat Afrikan savanneja ja Välimeren alueen pensaikkomaita. Ympäri saarta on metsiä ja pansaikkomaita, mutta myöskin viljelysmaita ja laitumia. Monia Jamaikalla kasvavia lajeja ei löydy muualta maailmasta. Tunnetuin saarella kasvava puulaji on mahonki.

                       Kpl 12. Maanpinta - biosfäärin pohja


Maaperä on maankuoren päällimmäinen osa, irtomaakerros, josta kasvit ottavat tarvitsemansa ceden ja ravinteet. Sen alla sijaitsee kallioperä, jonka pinta on pitkän ajan kuluessa paikoitellen hajonnut, rapeutunut, pieneksi paloiksi tuulen, sateen ja lämmönvaihteluiden vaikutuksesta. Maaperän aines on syntynyt kallioperästä hitaasti rapautumalla tai se on kulkeutunut ja kasaantunut tuulen, veden tai jään avulla. Maaperä koostuu myöskin eloperäisistä eli orgaanisista aineista.
  Suomen maaperä on muodostunut pääosin viimeisen jääkauden aikana ja sen jälkeen. Maaperän paksuus on keskimäärin 8,5 metriä, mutta eri alueilla paksuus vaihtelee muutamasta metristä jopa 100 metriin. Yhdessä kallioperä ja maaperä muodostavat maankamaran. Suurin osa kallioperästämme koostuu vahvoista syväkivilajeista, kuten graniitista ja siitä muuttuneesta gneissistä.

Maaperä koostuu maalajeista, jotka sisältävät lajitteita. Lajitteita ovat muun muossa lohkareet, sora ja hiekka. Maalajit jaetaan kivennäismaalajeihin ja eloperäisiin maalajeihin niiden syntytavan perusteella. Kallioperästä rapautumalla ovat syntyneet kivennäismaalajit kun taas eloperäiset maalajit ovat syntyneet kuolleiden kasvien ja eläinten hajotessa. Kun mannerjää alkoi sulaa, sen sisällä ollut maa-aines jäi kallioperän päälle sellaisenaan. Näin on syntynyt Suomen yleisin maalaji moreeni. Moreeni on ainoa maalaji, joka sisältää kaikkia lajitteita lohkareista saveen sekoittuneena, se on siis lajittumaton maalaji. Maannos on maaperän yläosaan kehittynyt kerroksellinen rakenne, jonka on saanut aikaan ilmaston, rapautumisen, kasvillisuuden, eläinten ja maaperän hajottajien yhteisvaikutus. Eri leveysasteilla on erilaisia maannoksia.

Eloperäistä ainetta on pintamaassa vähän, koska hajottajat toimivat tehokkaasti. Näillä alueilla esiintyy latosolimaannoksia. Kuivuessaan latosilimaannos kovettuu lateriitiksi. Havumetsäilmastojen alueella on kosteaa ja viileää, jolloin hapan eloperäinen aines hajoaa hitaasti ja muodostaa podsolin. Aroalueiden maannos on mustamulta eli tsernosemi, joka on erinomaista viljelymaata.

Jamaikan maaperässä on runsaasti bauksiittia, jota käytetään alumiinin raaka-aineena. Jamaikalla on louhittu bauksalttia vuosikymmenten ajan ja louhinnan seurauksena alumiinituotannon sivukivestä syntyy laajoja lammikoita punaista mutaa. Saaren hiekka on hienoksi jauhautunutta korallia. Saarella on myöskin mustaa, vulkaanista alkuperää olevaa hiekkaa.

                        Kpl 11. Ilmasto - aina muutoksessa


Ilmakehän luontaiset kasvihuonekaasut eli vesihöyry, hiilidioksidi ja metaani nostavat maapallon keskilämpötilaa 33 astetta. Jos luontaista kasvihuoneilmiötä ei olisi, maapallon keskilämpötila olisi -18 astetta. Osa maapallolta lähtevästä ulossäteilystä heijastuu takaisin tai absorboituu kasvihuonekaasuihin, jolloin maapallon ilamsto lämpenee.
  Maapallolla on ollut useita pitkiä, satojen miljoonien vuosien pituisia, lämpöjaksoja. Lämpötila on tuolloin ollut 5-10 astetta nykyistä korkeampi eikä jäätä tai lunta ole esiintynyt suuressa määrin missään, ei edes napa-alueilla. Maapallolla on ollut viisi jääkausiaikaa eli glasiaalikautta, jolloin ainakin osa maapallosta on peittynyt jäätikön alle. Kausien kesto vaihtelee kymmenistä miljoonosta vuosista sataan miljoonaan vuoteen. Jääkausiaikojen keskellä on lyhyitä lämpöjaksoja, interglasiaaleja. On todennäköistä, että 5000-10000 vuoden kuluessa nykyinen interglasiaali päättyy ja jäätiköt valtaavat uudelleen alaa maapallolla.
  Jäätiköitymiseen vaikuttavia muutokset Maan kiertoradassa, mannerten sijainti maapalallolla, pinnanmuodot ja vuortenpoimutus kuten Himalajan ylängön kohoaminen, muutokset merivirroissa sekä ilmakehän kaasujen koostumus.

Maapallon kiertoradassa tapahtuu säännöllisiä ilmastoon vaikuttavia muutoksia. Niitä kutsutaan Milankovitchin sykleiksi. Maan kiertoradassa tapahtuu muutoksia soikeasta pyöreämpään 98 000 vuoden syklillä. Maan akselin kallistuskulma vaihtelee 20-25 asteen välillä 41 000 vuoden välein. Lisäksi akseli kiertyy vaappuvan hyrrän tavoin, tätä kutsutaan prekessioksi. Jäätiköitä ja meren pohjan sedimenttejä tutkimalla on pystytty osoittamaan, että muutokset maapallon kiertoradassa ovat vaikuttaneet maapallon ilmastoon - erityisesti jääkausien ja interglasiaalien sijoittumiseen.
  Ilmasto voi muuttua myöskin katastrofin seurauksena. 65 miljoonaa vuotta sitten ilmaston voimakas kylmeneminen aiheutti hirmuliskojen kuolemisen sukupuuttoon. On todennäköistä, että suuren asteroidin törmääminen aiheutti kylmenemisen.
  Auringon aktiivisuuden vaihtelut vaikuttavat maapallon ilmastoon. Pieneksi jääkaudeksi kutsutaan viileää ajanjaksoa vuosien 1450-1850 välillä, jolloin Auringon aktiivisuus ja auringonpilkkujen määrä olivat poikkeuksellisen alhaiset.

Ihminen on voimistanut kasvihuoneilmiötä vapauttamalla ilmakehään runsaasti kasvihuonekaasuja. Näistä merkittävimpiä ovat hiilidioksidi, metaani, otsoni, dityppioksidi eli ilokaasu ja monet teollisesti tuotetut kemikaalit kuten hiilivedyt sekä fluori- jq bromiyhdisteet.
  Ilmastomalleilla on ennustettu, että maapallon keskilämpötila nouseen tällä vuosisadalla 1-6 astetta nykyisestä. Yli kahden asteen nopeaa lämpenemistä pidetään ekologisesti ja sosiaalisesti kriittisenä rajana. Ilmaston muutos vaikuttaa sademääriin ja sateen jakautumiseen eri alueille. On arvioitu, että valtamerten pinta kohoaa ilmastonmuutoksen seurauksena 18-59 com vuosisadan loppuun mennessä.
  Ilmastonmuutosta pyritään torjumaan kansainvälisillä sopimuksilla ja päästökauppajärjestelmällä. Jokainen voi arkipäivän valinnoillaan vaikuttaa omaan hiilijalanjälkeensä.

                        Kpl 10. Ilmastot tropiikista jäätikölle


Ilmastolla tarkoitetaan jonkin alueen säätilojen pitkäaikaista keskiarvoa. Ilmastoon vaikuttavat etäisyys päiväntasaajasta ja merestä, korkeus merenpinnasta, merivirrat ja tuulet. Ilmastoja voidaan luokitella monella eri tavalla. Ne voidaan jakaa yleisesti meri-, manner- ja väli-ilmastoihin tai esimerkiksi koon perusteella mikro-, meso- ja makroilmastoihin. Klimatologi Wladimir Köppenin luokituksen mukaan maapallon ilmastot jaetaan lämpötilan ja sademäärän mukaan viiteen pääluokkaan: trooppiset ilmastot, kuivat ilmastot, lauhkeat ilmastot, viileät ilmastot ja jääilmastot.
  Trooppiset ilmastot sijoittuvat päiväntasaajan molemmin puolin ja jokaisen kuukauden keskilämpötila ylittää 18 astetta ja vuotuinen sademäärä on suuri.
  Kuivat ilmastot sijaitsevat kääntöpiirien molemmin puolin. Sademäärä jää vähäiseksi tai kausittaiseksi. Sää on yleensä selkeää ja lämmintä tai kuumaa. 
  Lauhkeat ilmastot sijoittuvat kääntöpiirien ja napapiirien väliselle alueelle. Sateita tulee läpi vuoden, kesät ovat lämpimiä ja talvet leutoja.  
  Viileät ilmastot sijoittuvat myös kääntöpiirien ja napapiirien väliselle alueelle, mutta ovat selkeästi myös mantereisia ilmastoja. Sateita tulee ympäri vuoden, talvet ovat kylmiä ja kesät leutoja.
  Jääilmastot sijaitsevat napojen ympärillä.

El niño ja La niña (ENSO) ovat luonnollisia ja säännöllisiä ilmastohäiriöitä, jotka ilme
nevät selkeimmin Tyynenmeren alueella. NAO liittyy Pohjois-Atlantin sääjärjestelmiin ja vaikuttaa mm. Skandinavian säätiloihin ja ilmastoon.

Jamaika kuuluu trooppiseen ilmastovyöhykkeeseen ja siellä vallitsee savanni-ilmasto. Lämpötila on korkea ympäri vuoden ja sademäärä on suuri. Lämpötila eri vuodenaikoina ei juurikaan muutu.

                      Kpl 9. Sää - odotettavissa huomisiltaan


Säällä tarkoitetaan ilmakehän hetkellistä tilaa jollakin alueella. Säätekijöitä, jotka vaikuttavat säähän on lämpötila, pilvisyys, sademäärä, tuulen nopeus ja suunta, ilmankosteus, ilmanpaine ja auringonsäteily. Sääennusteet laaditaan päivittäin lukuisten säähavaintojen ja laskutoimitusten perusteella. Meteorologi tulkitsee ennusteet tiedotusvälineille ja sääpalvelujen tuottajille.

Säätiloihin ja niiden vaihteluihin vaikuttaa alueen sijainti maapalolla. Euroopan säätiloihin vaikuttavat keskileveyksille tyypilliset liikkuvat matalapaineet eli syklonit, jotka syntyvät erilaisten ilmamassojen rajakohtaan. Syklonissa on matalapaineen keskus, lämmin rintama ja kylmä rintama. Tuulet puhaltavat pohjoisella pallonpuoliskolla matalapaineen keskuksen ympäri vastapäivään. Syklonin loppuvaiheessa muodostuu okluusisiorintama. Trooppisia sykloneja eli trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin. Niiden energialähteenä on lämmin merivesi.

                          Kpl 8. Sateet - luvassa pilvistyvää


Sateen edellytyksenä ovat nousevat ilmavirtaukset. Kun ilma nousee ylöspäin, se jäähtyy ja siinä oleva vesihöyry tiivistyy pilvipisaroiksi tai härmistyy jääkiteiksi. Veden kiertokulussa vettä haihtuu jatkuvasti ilmakehään. Kun vesi palautuu ilmakehästä maahan, puhutaan sateesta. Sade syntyy, kun ilman suhteellinen kosteus saavuttaa kastepisteen eli on 100% ja vesihöyry tiivistyy noki-, suola- ja pölyhiukkasten ympärille. Sade syntyy pilvessä nousevien ilmavirtausten yhteydessä jääkide- tai törmäys-yhdistymisprosessina.

Sadetyyppejä ovat konvektiosateet, orografiset sateet ja rintamasateet. Konvektiosade syntyy, kun Aurinko lämmittää voimakkaasti maanpintaa ja maa lämmittää yläpuolella olevaa ilmaa. Lämmennyt ilma kohoaa nopeasti korkealle, jolloin kosteus tiivistyy kumpu- ja ukkospilviksi.
  Orografiset sateet eli vuoristosateet syntyvät, kun mereinen ja kostea ilmamassa kohtaa rannikon tai vuorenrinteen ja kohoaa ylöspäin. Kohoava ilmamassa viilenee ja siinä oleva kosteus tiivistyy sateiksi vuoren merenpuoleisille rinteille.
  Rintamasateita esiintyy polaaririntamassa sykloneiden yhteydessä. Sade syntyy, kun kylmä ilmamassa pakottaa lämpimän ja kostean ilman kohoamaan ylös. Lämpimässä rintamassa syntyy pitkäaikaisia ja heikkoja sateita. Syklonin kylmän rintaman sateet ovat voimakkaampia kuurosateita,

Maailman sateisimmat alueet sijaitsevat päiväntasaajan matalapainealueella. Lämpimät merivirrat lisäävät sateisuutta rannikolla. Kylmien merivirtojen yllä oleva kosteus tiivistyy pilviksi ja sateiksi jo meren yllä.

                      Kpl 7. Meret - lämmittävät ja viilentävät


Maapallon pinta-alasta yli 70% on merten peittäämää. Meret jaetaan suurin valtameriin ja pienempiin sivumeriin. Valtameriin kuuluvut Tyynimeri, Atlantti, Intian valtameri, Eteläinen jäämeri ja Jäämeri. Nämä meret ympäröivät mantereita lukuisine sivumerineen. Niitä ovat maanosien välissä sijaitsevat välimeret, kuten Välimeri ja Karibianmeri, kapeiden salmien välityksellä valtameriin yhteydessä olevat sisämeret, kuten Mustameri. Myöskin valtameristä saarijonojen erottamat reunameret, kuten Pohjanmeri kuuluvat niihin.

Merenpojan topografia on yhtä vaihtelevaa, kuin mantereiden topografia. Mantereita reunustaa mannerjalusta, joka vaihtuu mannerrinteeksi ja edelleen syvänmeren tasangoksi. Valtamerien keskiselänteet sijaitsevat valtamerien pohjalla kohdassa, jossa litosfäärilaatat erkanevat toisistaan. Niiden keskellä syntyy uutta merenpohjaa.

Merivirrat ovat pysyviä, pinnansuuntaisia virtauksia, jotka syntyvät pääasiassa samaan suuntaan puhaltavien pasaati- ja länsituulten vaikutuksesta. Pinnansuuntaiset merivirrat jaetaan lämpimiin ja kylmiin. Kylmät merivirrat viilentävät rannikkoalueiden keskilämpötiloja ja aiheuttavat kuivuutta. Lämpimät merivirrat nostavat rannikkoaluiden keskilämpötiloja ja lisäävät sateita, koska haihtuminen on suurempaa.

Kumpuamista tapahtuu, kun merivirta törmää mannerjalustaan tai kylmä ja lämmin merivirta törmäävät toisiinsa. Kumpuamisen voi myös aiheuttaa maatuuli.

Jamaika sijaitsee Karibianmeren rannalla ja se on Isoihin Antilleihin kuuluva saarivaltio. Jamaikalle virtaa päiväntasaajan lämmin merivirta. Lämpimän merivirran vuoksi Jamaikalla on ympäri vuoden lämmintä ja myöskin sateita saapuu ympäri vuoden.